Kone-Forum » K-Maatalous

K-maatalous-ketju Kone-Forum 2007 näyttelyssä monipuolisesti

K-maatalous-ketju esittelee tämän vuoden Kone-Forum 2007 näyttelyssä tuoteuutuuksia monipuolisesti.  Kone-Forumissa pääosassa ovat maataloustuotannossa käytettävät koneet, kuten traktorit, puimurit ja työkoneet.

Vuonna 2006 laajentuneet tilat antavat entistä paremmat mahdollisuudet monipuolisen näyttelyn toteutukseen. Esimerkiksi tuotantotarvikkeiden, kuten siementen, kasvinsuojeluaineiden, lannoitteiden ja konetarvikkeiden esittely on tänäkin vuonna kattava. Bioenergia ja maatilaurakointi ovat syksyn näyttelyssä kiinnostuksen kohteena ja vahvasti esillä näyttelyosastoilla.

K-Maatalous keskittyy Massey Fergusoniin

Maatalouskesko Oy on päättänyt keskittyä Suomen traktorimarkkinoilla Massey Ferguson tuotemerkkiin. Tulevaisuudessa asiakkaiden odotukset traktorien jälkimarkkinointiin, tekniseen tukeen ja käyttäjäkoulutukseen kasvavat. Keskittyminen Massey Fergusoniin tehostaa asiakaspalvelua sekä antaa kustannushyötyjä asiakkaalle erityisesti huolto ja varaosapalvelun osalta.

Massey Ferguson on maailman tunnetuin traktorimerkki ja sen aktiivikäytössä oleva konekanta on Suomessa toiseksi suurin. Tämä varmistaa asiakkaalle turvallisen lähtökohdan, esim. Massey Ferguson jälkimarkkinointipalveluiden osalta. Suomeen tuotavat traktorit valmistetaan Euroopan nykyaikaisimmassa tehtaassa Ranskan Beuvaisissa. Mallisto on Suomessa myytävistä traktoreista laajin ja monipuolisin. Massey Ferguson 4400-mallit valmistetaan Suomessa ja suomalainen Sisun moottori on käytössä useissa Massey Ferguson malleissa.

Kone-Forumissa on esillä koko Massey Fergusonin laaja traktorimallisto.

Claas Tucano-mallisarja Kone-Forumiin

Claas puimureiden uusi Tucano-malli on premium-luokan puimuri, jonka vahvuutena ovat erityisesti puintiteho, korjuutarkkuus ja käyttäjän ajomukavuus. Claas Tucanon leikkuupöydän hallintaan ja käyttöön erityisolosuhteissa on suunniteltu teknisiä uudistuksia ja lisävarusteita runsaasti. Puimurin ajomukavuuteen ja käytettävyyteen sekä puinnin hallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota Tucanon ohjaamon toteutuksessa. Claas Tucano mallisarjasta tulee markkinoille tärkeä tehokone monipuoliseen käyttöön kasvinviljelytilalle sekä vaativaan urakointikäyttöön.

Työnkonemallistossa monipuolisuutta ja teknistä etevyyttä

K-maatalous-ketjun työkonemallisto on tämän vuoden näyttelyssä mukana kattavasti edustuksillaan, esim. Lemken-, Multiva-, Potila-, Tume- Claas- ja JF- ja Tuhti työkoneiden esittely on laaja. Mielenkiintoisia uutuuksia näyttelyssä ovat mm. Lemken Compact Solitair Combi -kylvölannoitin, Hardin Navigator-ruisku, Potilan uusi äes-mallisto, Tuhti koukkulavavaunu ja Multivan Traffic-perävaunu. Hakki-tuotemerkkiä edustavat mm. Hakki-kuormainvaunut ja Hakki-Pilke GreenSpeed-mallisto. Massey Ferguson 6400 ja 7400 mallisarjat esitellään Tampereella A-hallissa.

K-maatalouden Viljelyohjelmat ovat esillä näyttelyn D-hallissa ja tänä syksynä on erityisesti siemenlajikkeiden osalta merkittäviä lajikeuutuuksia tutustuttavana.

K-maatalous-ketju toivottaa sinut tervetulleeksi Tampereelle Kone-Forum 2007 tapahtumaan. K-maatalous-ketjun kaupat järjestävät kuljetuksia näyttelyyn, joten tiedustele matkanjärjestelyistä paikkakuntasi K-maataloudesta.

Suunnittele ennakkohankinnat

Kone-Forum näyttely käynnistää tulevan kauden konekaupan ennakkohankinnat ja nyt on järkevää päättää tulevista investoinneista. Kone-Forumissa on mukana alan asiantuntijoita kertomassa alan viimeisistä uutuuksista ja tuote-esittelytehtävissä lähes 500 henkeä. 

Lisätietoja ennen näyttelyä saat näiltä www.koneforum.com netti-sivuilta.

Tervetuloa K-maatalous-ketju