Agrimarket tavoitteiden mukaisella kasvu-uralla
Agrimarket kasvu-uralla Toimitusjohtaja Ensio Hytönen ilmoitti keskiviikon tiedotustilaisuudessa sarkastiseen sävyyn, että Agrimarket-ketjulla menee paremmin kuin sen toimitusjohtajalla. Oikea käsi oli kantositeessä, mies toki virtaa täynnä kuten aina. Viiden prosentin kasvu vuoden alusta syyskuun loppuun vastaa täysin asetettuja tavoitteita. Myös puolentoista prosentin voitto antaa mahdollisuuden viedä raskaskonekaupan kehitystoimet suunnitellusti loppuun. Hyvinkään palvelupiste on pian kunnossa ja Oulu on vuorossa sen jälkeen Eri sektoreilla on luonnollisesti suuriakin muutoksia. Ne johtuvat Hytösen mukaan kuitenkin enemmän suhdanteista kuin volyymimuutoksista. Esimerkkinä hän mainitsi öljykaupan suuren euromääräisen kasvun. Kasvu on kokonaisuutena kuitenkin urallaan, ja se sisältää myös selvää volyymien kasvua.
